Personal Shopper tuo inspiraatiota asiakkaan tyyliin

Kokonainen tyylimuutos, vaatekaapin päivitys tai muuten vaan fiilistellen. Uusi henkilökohtainen stailauspalvelu ihastuttaa helppoudellaan ja on kaiken lisäksi ilmainen.

Saara on työskennellyt kaksi vuotta personal shopperina ja käynyt Lindexin räätälöidyn PS-koulutuksen. Hänen mielestään on paras juttu, kun asiakas löytää oman itsevarmuutensa.

Nyt voit varata netin kautta kokonaiseksi tunniksi Personal Shopperin ratkomaan pukeutumispulmia, kokoamaan toimivaa vaatekaappia tai muuten vaan inspiroitumaan ja kokeilemaan vaikkapa uusia väriyhdistelmiä.

Vaateliikeketju Lindex tarjoaa mahdollisuuden maksuttomaan henkilökohtaiseen stailauspalveluun jokaisessa liikkeessään ja kouluttaa omat PS-asiantuntijansa.

”Suomessahan tämä on aika uusi juttu, mutta meillä asiakkaat ovat tarttuneet tähän hyvin avoimin mielin. Ja avointa mieltä tarvitaankin”, kertoo Lindexin Personal Shopper Saara Valtonen.

”Useimmilla ihmisillä on aina se tuttu vanha tapa oman pukeutumisen suhteen ja on hauskaa huomata, kuinka asiakas yllättyy positiivisesti ulkopuolisen ihmisen näkemyksestä. Kuulen usein kuinka asiakkaalla ei ollut käsitystä esimerkiksi siitä miten joku väri sopiikin hänelle. Parasta tässä työssä on kuitenkin nähdä inspiroitunut ja itsevarmana ulos lähtevä asiakas!”

Oma personal shopper on valinnut nettilomakkeelle annettujen alkutietojen perusteella sopivan kokonaisuuden valmiiksi sovituskoppiin.

Vaatekaapin peruspilarit kuntoon

No mitä kaikkea vasta-alkajan olisi hyvä tietää? Saara mainitsee, ettei aina tarvita edes mitään erityistä tarvetta stailaukseen; voi tulla vain nauttimaan hetkeksi ja viettämään omaa aikaa. Äiti-tytär -päivät ovat ihania ja ystäväporukalla voidaan valita yhdessä juhlatyyli viikonlopuksi oman henkilökohtaisen stailaajan avustuksella.

Joskus pelkästään oman koon löytäminen on se riittävä juttu personal shopperin käyttämiseen. ”Jos asiakas haluaa kokonaisen tyylimuutoksen ja on varannut tunnin mittaisen konsultaation, niin lähden liikkeelle meidän Smart Wardrobe -konseptista, jonka voisi suomentaa toimivaksi vaatekaapiksi. Valitsen hänelle ensin perustuotteet, ns. vaatekaapin peruspilarit, johon lisätään vähän extroja esimerkiksi asiakkaan lempiväreistä. Värien avulla ja yhdessä muokkaamalla löytyy sopiva kokonaisuus”, Saara kertoo.

”Asiakkaan kuunteleminen, luottamus ja vuorovaikutus ovat hyvin tärkeitä, jotta löydetään yhdessä ajankohtaiset ja toimivat vaatteet.”

NYT SAAT PERSONAL SHOPPER -TAPAAMISEN YHTEYDESSÄ 15 % ALENNUSTA OSTOKERRASTA (NORMAALIHINTAISISTA TUOTTEISTA). VOIMASSA 1.10.–30.11.19.

VARAA OMA AIKASI LINDEX.COM/FI/NAISET/PERSONAL-SHOPPER/