Omistajat kasvun mahdollistajina

Suomalaiset kasvuyritykset tarvitsevat kasvuhaluisia ja osaavia omistajia. Oli omistajana yrittäjä, pääomasijoittaja, perhe tai kuka tahansa, kasvu lähtee aina yrityksen omistajien kyvystä ja kunnianhimosta kasvaa. Kannustan omistajia katsomaan rohkeasti mahdollisuuksia myös kotimarkkinoiden ulkopuolelta.

Tärkein tekijä kasvun toteutumisessa on aina tiimi. Onneksi Suomessa löytyy yrittäjiä, jotka tähtäävät kansainväliseen kasvuun, ja joilla on kokemusta kansainvälisen kasvun rakentamisesta. On myös ilo huomata, että kasvuyrittäjät jakavat usein kokemuksiaan ja kontaktejaan muille kasvuyrityksille esimerkiksi hallitustyöskentelyllä ja sparraamalla. Osaavien työntekijöiden kierto yhtiöstä toiseen levittää yhtälailla tärkeää tietotaitoa.

Suomalaisilla pääomasijoittajilla on tärkeä tehtävä kotimaisten yritysten kasvattamisessa kansainvälisesti sijoituskelpoisiksi. On hyvä asia, että kasvuyrityksiimme tulee kansainvälisiä omistajia. Tämän myötä yritykselle avautuu usein mahdollisuuksia, jotka muuten eivät olisi olleet sille avoinna.

Tero Luoma
sijoitusjohtaja, Taaleri Pääomarahastot Oy
Osaava Omistaja -kirjan kirjailija