Luonnollisesti sinun

Luonnonkosmetiikan vahva edelläkävijä tuo syksyyn laadukkaita ja trendikkäitä raaka-aineita kuten hamppua ja risiiniöljyä. Pakkauksetkin voivat olla huippuekologisia ja luonnonkosmetiikalle ominainen vegaanisuus on nyt noussut erityisesti kuluttajien tietoisuuteen.

Ruokamaailmasta siirtyy trendejä myös kosmetiikkaan. Lavera on uudistanut ihanat suihkugeelinsä mm. acai- ja gojimarjalla ja tuotteiden ulkokuorikin on herkullinen.

Useista luonnonkosmetiikan brändeistään tunnettu perheyritys Nordic Health Systems esittelee tänäkin syksynä paljon uutuuksia ja mielenkiintoisia raaka-aineita.

Suomen markkinoilla jo 13 vuotta ihastuttanut Lavera on jatkuvasti uudistuva sarja, jossa on yli 250 tuotetta ihon ja hiusten hoitoon sekä värikosmetiikkaa.

GRN -tuotelinjoista löytyy hyvää tekeviä raaka-aineita kuten hamppua, kurkku- ja merileväuutetta sekä Argan- ja oliiviöljyä. Trendikkäällä hampulla on mainittavat hyödyt ihonhoidossa.

”Lavera uudelleen lanseeraa kaikki tuotelinjat kahden kolmen vuoden välein ja tuotekehitys on hyvin tärkeässä roolissa. Lavera vastaa kuluttajien toiveisiin ja toimii ajan hermolla”, kertoo yrittäjä Liisa Torenius ylpeänä.

Hän mainitsee viime meikkiuudistuksen yhteydessä lanseeratun ripsiseerumin, josta on tullut varsinainen hittituote. Ihmeitä tekevä ainesosa on risiiniöljy, joka on erittäin ravintorikas öljy.

”Tiedetään, että jo ennen vanhaan risiiniöljyllä kasvatettiin ripsiä. Meikkihyllystä löytyvä hoitotuote on noussut meikkituotteittemme kärkeen”.

Laveran tänä keväänä lanseeraaman kiinteyttävän tehohoidon voi ottaa seitsemän päivän kuurina tai vaihtoehtoisesti yhden ampullin kerran viikossa.

Karanjan kukasta uutettua öljyä sisältävä anti aging -tuote edistää ihon uudistumisprosessia ja auttaa säilyttämään ihon nuorekkuutta. ”Koostumus on samaan aikaan ihanan kevyt, mutta hyvin ravitseva”, Torenius sanoo.

Sertifioitua ja luotettavaa luonnonkosmetiikkaa

Korkeatasoisista raaka-aineista valmistettu, suurimmalta osin vegaaninen ja keskihintaluokkaan asettuva GRN on ylellinen sarja, joka on herättänyt mielenkiintoa pelkistetyllä tuotedesignillaan.

”Kun kyseessä on sarja, jossa on sekä värikosmetiikkaa että hoitotuotteita, se palvelee jokaisen kuluttajan tarpeita. Erityistä on myös se, että meikkipakkaukset ovat pääosin pahvisia ja meikkisävyt ovat sopivat skandinaaviselle ihotyypille”, kertoo NHS:n avainasiakasvastaava Jenni Zeqiri.

“Minun suosikkini on päivittäisessä käytössä oleva Lavera Hydro Effect -seerumi. Täydellinen tuote tuomaan ekstrakosteutta voiteen alle ja sopivan kevyt meikin alle”, sanoo suosittua WTD-blogiansa pitävä Nata.

Sekä Lavera että GRN ovat sertifioituja. Sertifiointi takaa kuluttajille, että he ostavat aitoa luonnonkosmetiikkaa. ”Jos luonnonkosmetiikka ei ole tuttua, kannattaa kokeilla alkuun vaikka tuote kerrallaan ja esimerkiksi miedomman tuoksuisia tuotteita. Blogeista löytyy inspiraatiota ja suosituksia ”, Zeqiri vinkkaa.

www.nhs.fi/lavera-meikit