Kukkakedon loistoa ympäri vuoden

Kultaseppä, korumuotoilija Jussi Louesalmi voitti Vuoden kaunein sormus 2017 -kilpailun Keto-sormuksellaan. Kilpailuvoiton innoittamana Jussi suunnitteli kokonaisen Keto-korumalliston, josta jokainen löytää persoonaansa sopivat korut.

Keto-korumallisto on nähtävillä Au3 Kultaseppien sivuilla www.au3.fi

Lahden muotoiluinstituutin kultaseppäkoulusta 2002 valmistunut Jussi Louesalmi on kasvanut Ylöjärvellä, jossa vanhemmilla oli korualan liike. ”Sain jo kesken lukion kipinän pyrkiä kultaseppäkouluun.” Koulutuksen loppupuolella myös kuvanveisto alkoi kiinnostaa. Korumuotoilu vei kuitenkin mennessään ja Louesalmi perusti Au3 Kultasepät -yrityksen opiskelukaverinsa kanssa heti kultasepäksi valmistuttuaan. Ennen yrityksen perustamista hän ehti toimia Kaavin timanttikaivoksen yhtenä suunnittelijana. ”Kiinnostuin selkeiden muotojen pirstaloitumisesta epäsymmetrisiksi paloiksi ja suunnittelin mm. Alku-korusarjan suomalaisia raakatimantteja käyttäen.”

Keto-sormus syntyi pitkän suunnittelun lopputuloksena

Au3 Kultasepät toteutti alusta asti uniikkikorutilaustöitä. Niiden lomassa Jussi suunnitteli muotoja ja ratkaisuja tuleviin korumallistoihin. Vuonna 2015 syntyi mm. värikäs ja kantaaottava Sateenkaari-sormus ja vuonna 2017 Keto-sormuksen ensimmäinen versio, tuttavan tilatessa värikivin koristellun vihkisormuksen. Louesalmi jalosti sormuksen ideaa sekä toteutusta ja osallistui samana vuonna Vuoden kaunein sormus -kilpailuun. Keto sai ylivoimaisen yleisöäänivyöryn, voitti kilpailun ja sai ympärilleen lopulta kokonaisen korumalliston.

Keto-sormus on henkeäsalpaavan kaunis ja voimakkaasti puhutteleva mosaiikkimaisten värikkäiden kivien ja kukkaniittymäisen tunnelman ansiosta. Sormus on kuin parisuhde itsessään, käsittäen värivivahteita, kerroksellisuutta ja pirstaleista särmikkyyttä.

Tuottelias suunnittelija ei ole jäänyt kukkakedolle lepäilemään. Työn alla on parhaillaan maskuliinisempi korusarja Kedon hengessä.

Louesalmi rohkaisee asiakkaita käymään kultasepänliikkeessä netissä tapahtuvan korujen etsimisen lisäksi. Silloin koruasiakas tapaa suunnittelijan henkilökohtaisesti ja asiakas pääsee konkreettisesti hypistelemään mallikoruja. ”Keto-sormuksestakin on useita eri leveyksiä ja versioita värikivivaihtoehtoineen. Parhaiten sormuksen kokee, kun sen pujottaa omaan sormeensa”.

Vinkki!

Vietä ihana hemmottelupäivä Kiseleffin talossa Helsingin Senaatintorilla osoitteessa Unioninkatu 27: Paikassa on viihtyisä Sofia Bistro, viini-tapasbaari Sofia Wine ja Au3:n kultasepänliike.

www.au3.fi