Keilaniemen portti on 2020-luvun puurakentamisen suunnannäyttäjä

Varma on rakennuttamassa Keilaniemeen uuden sukupolven toimistorakennusta, jossa moderni puuarkkitehtuuri yhdistyy perinteiseen suomalaiseen mielenmaisemaan.

”Keilaniemen Portissa puu on tuotu näkyväksi osaksi kaikkea rakennuksessa niin sisällä kuin ulkona. Kaiken keskellä aulassa kasvaa ’elämän puu’, mikä symboloi ihmisen suhdetta luontoon”, kohdetta suunnitteleva arkkitehti Anis Souissi valottaa upean rakennuksen ydintä.

Keilaniemen portti edustaa ultramodernia puuarkkitehtuuria, jossa puun ekologisuus ja muut ominaisuudet eivät ole rajoite vaan mahdollistavat täysin uudenlaisen työympäristön toteuttamisen. Kohteen suunnittelusta vastaa Arkkitehdit Soini & Horto, jonka käsialaa on mm. juuri avajaisiaan viettänyt Pasilan Tripla-keskus.

”Tämä on meidän lippulaivahanke mm. hiilineutraalisuuden ja vastuullisuuden osalta. Rakentaminen perinteisesti kuluttaa paljon energiaa ja tuottaa päästöjä, mutta tällä hankkeella haluamme näyttää, että rakentamisessakin voidaan tehdä kestäviä valintoja”, kiinteistökehitysjohtaja Sari Raunio Varmasta kertoo.

“Rakentaminen perinteisesti kuluttaa paljon energiaa ja tuottaa päästöjä, mutta tällä hankkeella haluamme näyttää, että rakentamisessakin voidaan tehdä kestäviä valintoja.”

Puu symboloi suomalaisuutta. Koko yhteiskuntamme hyvinvointi perustuu puun hyödyntämiseen eri tavoin – ensin rakennusmateriaalina ja myöhemmin monipuolisena jalostamisena sellu- ja paperiteollisuudessa. Luonnonmateriaalit ja maanläheiset muodot työympäristössä lisäävät mm. työhyvinvointia.

Yhteiskunta ja kaupungit Suomessa kirittävät toisiaan yhä kovemmilla ympäristötavoitteilla. Puun käyttö rakentamisessa on merkittävä osa tätä. Puurakennus on jo itsessään hiilinielu koko elinkaarensa ajan. Kun rakennus puretaan, puu ei ole ongelmajätettä vaan voidaan käyttää uudelleen.

”Arkkitehdeilla on merkittävä rooli tulevaisuuden yhteiskunnan muotoilijoina. Me haluamme muutoksen edelläkävijänä olla tuomassa puuta takaisin rakentamisen keskiöön”, Arkkitehdit Soini & Horton perustaja ja Keilaniemen Portin pääsuunnittelija Sami Horto taustoittaa arvomaailmaansa.

Keilaniemen Portin nähdään olevan myös symbolinen päänavaus Suomen siirtyessä 2020-luvulle, jonka aikana on otettava suuria harppauksia kohti hiilineutraalia Suomea. Rakentaminen perinteisesti kuluttaa paljon energiaa ja tuottaa päästöjä, mutta tällä hankkeella Varma kumppaneineen haluaa näyttää, että rakentamisessakin voidaan tehdä kestäviä valintoja.

”Rakentamisen hiilijalanjäljen laskenta on tulossa pakolliseksi lähivuosina, ja joissain maissa sitä vaaditaankin jo. Me pystymme laskemaan suunnittelemiemme rakennusten hiilijalanjäljen tarvittaessa”, arkkitehti Anis Souissi Arkkitehdit Soini & Hortolta valottaa.

Liiketoiminnan uusi kansallismaisema nousee keskelle urbaania ympäristöä

Keilaniemen Portti tulee eroamaan Keilaniemen muista rakennuksista merkittävästi niin materiaalinsa kuin muotokielensä vuoksi. Rakennuksen kalteva katto on kuin viides julkisivu kohoten kohti ympäröiviä tornitaloja.

”Keilaniemi on täynnä eri aikakausien rakentamisen kerroksia 1970-luvulta alkaen. Nyt ajan kaari huipentuu, kun tuomme suomalaisen kansallismaiseman keskelle urbaania ympäristöä. Puurakenne sekä rakennuksen persoonallinen muotoilu toimivat vahvoina erottautumistekijöinä alueen muista kiinteistöistä”, Raunio kertoo.

Keilaniemen Portti tulee kutsumaan vastuullisuuttaan toiminnassaan edustavia yrityksiä ja organisaatioita mukaan hankkeen toteuttamiseen: ”Olemalla mukana projektissa voi konkreettisesti osoittaa vastuullisuuttaan ja olla mukana kehittämässä tulevaisuuden vastuullisia ratkaisuita”, Raunio haastaa.

Keilaniemen Portin on vielä kaavoitusvaiheessa, mutta projekti on edennyt hyvässä yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa, jonka toiveisiin uudenlaisesta ja erottuvasta kohteesta vastataan tällä suunnitelmalla.

www.keilaniemenportti.fi