Kahvia ja ymmärtävä olkapää

Joskus riittää, että väsynyt vanhempi saa kupin kahvia ja vertaistukea. Toisinaan on paikallaan keskustelu seurakunnan työntekijän kanssa. Molempia löytyy seurakuntien maksuttomista perhekerhoista, joissa käy niin äitejä kuin isiäkin.

Lapset Alva ja Olivia, pappi Milla Mäkitalo (vas.) sekä perhetyöntekijä Sanna keskiviikkoaamun leikkihetkessä Kannelmäen seurakunnan perhekerhossa.

Perhekerhossa puheensorina on vilkasta, kahvipannulla käydään tiheästi ja lasten leikkipaikalla on vilskettä. ”Mukaan voi tulla, kun siltä tuntuu, mitään virallisia ennakkoilmoittautumisia ei tarvitse tehdä ja kaikki ovat tervetulleita”, Kannelmäen seurakunnan pappi Milla Mäkitalo hymyilee.

Hän on 3-vuotiaan lapsen äiti, joka on muuttanut uudelle paikkakunnalle, jolloin vertaistukiverkosto oli rakennettava osin uusiksi. ”Seurakunnat kaikkialla Suomessa tarjoavat erittäin jalat maassa olevaa toimintaa niin yksinhuoltajaäideille, vastasyntyneen esikoisen kanssa pärjäämistä opetteleville kuin monilapsiperheillekin”, myös omaa kerhokokemusta omaava Mäkitalo kertoo.

Yhteisöllisyyttä parhaimmillaan

Seurakunnat järjestävät monenlaista maksutonta toimintaa, joissa perheet voivat löytää seuraa, auttavia käsiä ja jakaa lapsiperhearjen iloja ja suruja. Seurakunnissa on koulutettuja ja kokeneita lastenohjaajia ja perhetyöntekijöitä, joilta saa sen verran apua ja ohjeita kuin vanhempi juuri sillä hetkellä haluaa. ”Mitään ei tuputeta, mutta apua annamme aina tarvittaessa. Hienoa tukea ja konkreettisia vinkkejä esimerkiksi tukihakemusviidakkoon saa täällä myös toisilta vanhemmilta. Mikäli haluaa vaikka raskaassa elämäntilanteessa jutella syvällisemmin, työntekijän kanssa voi aina sopia tapaamisen”, Mäkitalo vinkkaa.

Vertaistukea ja elinikäisiä ystäviä

Aino Palmroos on 3,5-vuotiaan tytön ja 1,5-vuotiaan pojan äiti. ”Olen käynyt lasten kanssa seurakunnan esikoisvauvakerhossa, muskarissa ja perhekerhossa. Saamani vertaistuki on ollut todella tärkeää jaksamisen kannalta. Lapset ovat saaneet leikkikavereita tätä kautta. Pidän myös siitä, että kauden alussa pääsee vaikuttamaan ohjelmateemoihin”, Aino kertoo.

”Kerhotapaamisen jälkeen käymme usein toisten äitien kanssa vielä lounaalla tai kahvilla. Lisäksi olemme mieheni kanssa saaneet toisista kerhovanhemmista elinikäisiä ystäviä, joita emme olisi muuten tavanneet”, Aino kiittelee lämpimästi seurakunnan toimintaa.

Lue lisää oman seurakuntasi nettisivuilta

Monista seurakunnista saa tukea parisuhteen vahvistamiseen, ja yksinhuoltajille on tarjolla lastenhoitoapua ns. LapsiArkki- toiminnassa. Seurakunnat järjestävät toimintaa myös Perhekeskuksiin ja kauppakeskuksiin esim. Chapple Espoon Isossa Omenassa ja Skappeli Skanssin kauppakeskuksessa Turussa.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien yhteystiedot löydät täältä: www.evl.fi/seurakunnat