Yhä useampi syöpä on hoidettavissa

Yksityisiä syöpähoitopalveluita nyt myös HYKSin yksityissairaalasta.

Onkologian erikoislääkäri Petteri Hervonen on yksi HYKSin yksityissairaalan kokeneista syöpälääkäreistä. Hänen erityisosaamistaan ovat mm. syövän lääkehoidot ja urologiset syövät, mutta vastaanotolle voi hakeutua kaikissa syöpäasioissa.

Noin 34 000 suomalaista saa vuosittain syöpädiagnoosin. Vaikka syöpiä ilmaantuu vuosi vuodelta enemmän, hyviäkin uutisia on: Yhä useampi syöpä pystytään hoitamaan hyvin, ja yhä useampi potilas paranee joko täysin tai saa lisää laadukkaita elinvuosia. Syöpätautien hoidossa hoitomenetelmät ja lääkehoidot kehittyvät hurjaa vauhtia.

HUS Helsingin yliopistollisen sairaalan Syöpäkeskus on Suomen suurin ja monipuolisin syövänhoitokeskus, jossa käy vuosittain hoidoissa yli 25 000 potilasta. Syöpäkeskuksen hyvät hoitotulokset perustuvat korkeatasoiseen tutkimustyöhön, jonka myötä yhä parempia hoitomenetelmiä saadaan käyttöön potilaiden parhaaksi. Syöpäkeskus onkin ensimmäinen pohjoismainen syöpäkeskus, joka on läpikäynyt kansainvälisen vertaisarvioinnin ja saavuttanut korkeimman statuksen ”Comprehensive Cancer Center”.

Yksityisiä syöpähoitopalveluja HYKSin yksityissairaalasta

HUSin Syöpäkeskukseen voi hakeutua myös yksityisesti HYKSin yksityissairaalan kautta. Yritys tuottaa HUSin erikoislääkäreiden ja muiden asiantuntijoiden tutkimus- ja hoitopalveluita virka-ajan ulkopuolella HUSin tiloissa. Tarjoamme Suomen suurimman yliopistosairaalan asiantuntemuksen ja turvallisen hoitoympäristön.

Syöpätautien yksityisvastaanotolle voit hakeutua syöpätaudin eri vaiheissa: ”Voit tulla vastaanotolle, jos vasta epäilet sairastavasi syöpää, tai jos sinulla on jo todettu syöpäsairaus, jonka hoidosta haluat kuulla erikoislääkärin antaman hoitosuosituksen”, kertoo onkologian erikoislääkäri Leila Vaalavirta.

Syöpätautien eri hoitomuotojen tarjontaa HYKSin yksityissairaalassa on lisätty tänä vuonna. ”Erikoislääkäreiden vastaanottojen lisäksi tarjoamme mm. sädehoitoa eturauhas-, rinta- ja keuhkosyöpiin sekä pahanlaatuisten aivokasvainten hoitoon. Tulossa on myös polikliinisia lääkehoitoja.”

HYKSin yksityissairaalan kautta järjestetään myös syöpäleikkauksia, esimerkiksi eturauhas- ja munuaissyövän sekä kilpirauhassyövän leikkauksia.

HYKSin yksityissairaala eli HYKSin Oy

  • tuottaa HUSin erikoissairaanhoidon vastaanotto-, tutkimus- ja hoitopalveluita yksityispotilaille
  • palveluja tuottavat yliopistosairaalan kokeneet ammattilaiset virka-ajan ulkopuolella hyödyntäen HUSin vapaita tiloja ja laitteita
  • erikoislääkäreiden vastaanottoja useilla erikoisaloilla
  • syöpätautien lisäksi erikoisosaamistamme ovat mm. eturauhas-, sappi- ja tyrävaivojen, ihomuutosten, korva-, nenä- ja kurkkutautien sekä neurokirurgisten ongelmien, mm. kaularankaongelmien tutkimukset ja hoito
  • tutkimuksiin ja vastaanotoille voi hakeutua ilman lähetettä

Asiakaspalvelu p. 010 328 1900 www.hyksin.fi