Betonialalla pärjää omilla innovaatioilla

RB Infra aloitti Hollolassa vuonna 2013 betoniputkien ja kaivonrenkaiden tuotannolla, ja niitä tehdään edelleen.

Ruskon Betoni on yli 30-vuotias perheyritys, jolla on betonituotantoa lähes 30 paikkakunnalla. Liiketoimintayksikkö RB Infran 12 hehtaarin tontilla Hollolassa ei näy kuitenkaan yhtään betoniautoa. Syy on RB Infran toisenlaisissa tuotteissa: niitä ovat infratuotteet ja etenkin oma innovaatio, moduulirakenteiset laitekaivot ja säiliöjärjestelmät.

”Valmis elementti varustellaan jo tehtaalla kunnallistekniikan laitteilla, kuten putkistoilla, venttiileillä ja pumpuilla ja tarvittaessa myydään loppuasennuksen kanssa. Kokonaisuus on oman tuotekehityksemme sekä laitteistovalmistaja Lining Oy:n yhteinen tulos”, kertoo yksikönjohtaja Arto Pesonen.

Ruskon Betonilla on halu tehdä erilaisia asioita kuin muut.

”Me uskomme, että konservatiivisella alalla menestys tulee eri tavalla tekemisestä. Ei ole järkeä kopioida massatuotteita, vaan kannattaa erikoistua ja luoda kysyntää uudelle tuotteelle.”

Betoni on luonnonmateriaali

Betoni on kestävän kehityksen mukainen raaka-aine: se on luonnontuote, jossa on hiekkaa, sementtiä ja vettä.

”Jos betonituotteen käyttö joskus päättyy, siitä ei liukene mitään haitallista maahan ja se on täysin turvallinen”, Arto Pesonen muistuttaa.

Vaikka muovi on monessa paikassa syrjäyttänyt halpuudellaan muita materiaaleja, se ei ole ympäristöystävällinen vaihtoehto.

”Rakentamista ohjaa liiaksi helppous, mutta onneksi kestäviin ratkaisuihin ollaan heräämässä.”

RB Infran suurimpia asiakkaita ovat kunnat, HSY sekä muut infrarakentajat. Hollolasta lähtee tavaraa maailmalle 50 000 tonnia vuodessa.

”Haluamme tehdä kannattavaa ja tarvelähtöistä kasvua. Haastamme itseämme ja asiakkaitamme tekemään asioita rohkeasti. Tällä alalla ei pärjätä määrällä, vaan laadulla ja omilla innovaatioilla.”

Perheyritys Ruskon Betoni on Suomen toiseksi suurin valmisbetonin tuottaja. Sen uusin investointi on Espoon Kivenlahden tehtaalle avattu toinen valmisbetoniasema, jossa voidaan tehdä rouhe- ja väribetoneita. Väribetoneiden yleisin käyttökohde ovat designlattiat.