Apua yökasteluun

Lapsen on tärkeä saada tietää, ettei hän ole yökasteluun syyllinen ja että vanhemmat ovat hänen tukenaan.

Lapsi ei kastele yöllä sänkyään tahallaan. Yleensä kyse on ohimenevästä kehitysvaiheesta, johon onneksi saa apua.

Eskarilaista nolottaa. Lakana on taas märkä eikä häntä huvittaisi kertoa kenellekään yöllä tapahtuneesta vahingosta. Kaverille ei kehtaa mennä yökylään, jos sama toistuu. Vaikka yökastelu on harmittavaa, se ei ole sairaus eikä siitä pidä syyllistää lasta.

”Yökastelun eli enureesin huojentavin ominaisuus lienee se, että se menee ajan kanssa ohi ja siihen löytyy apua. Yökastelun syiden ymmärtäminen voi auttaa käsittelemään aihetta”, DryNitesin Pohjoismaiden Brand Manager Charlotte Bjerregaard kertoo.

Konkreettista apua on saatu monessa perheessä DryNitesin pyjamahousuista. Ne on suunniteltu erityisesti yökasteluun eivätkä pidennä yökasteluaikaa, vaan antavat lapselle rauhallisen yön ja vanhemmille pienemmän pyykkivuoren.

”DryNites on ainut yökasteluhousu, josta on mallit erikseen tytöille ja pojille. Siksi ne istuvat hyvin. Toisin kuin tavalliset vaipat, jotka kahisevat lapsen liikkuessa, DryNitesin materiaali on hiljaista. Niiden uloin kerros on pehmeä, joten niitä voi käyttää pyjaman alla huomaamattomasti.”

”Vaippa on miellyttävä myös siksi, että se on erittäin imukykyinen. Toisin kuin tavallisten vaippojen kanssa, lapsen iho on aamulla kuiva eikä tuoksu”, DryNitesin Suomen myyntipäällikkö Sanna Pentikäinen kertoo omasta kokemuksestaan. Hän kannustaa testaamaan DryNitesia, mikä on helppoa, sillä ilmaisen näytteen voi tilata DryNitesin kotisivuilta ja samalla lukea yökastelusta ja hoitokeinoista.

DryNites on tunnettu ja luotettava merkki, sillä ensimmäiset pyjamahousut vedettiin Suomessa jalkaan jo noin 15–20 vuotta sitten.

Yökastelu
– On yleistä: siitä kärsii noin 10-15 prosenttia 4-15-vuotiaista,
– on usein perinnollistä,
– syitä ovat:
1) virtsarakkoa kontrolloiva hermojärjestelmä ei ole vielä kehittynyt,
2) lapsi ei vielä tuota tarpeeksi virtsaneritystä vähentävää antidiureettista hormonia        nukkuessaan,
– joskus yökastelu voi johtua virtsateiden infektiosta tai muista syistä, jotka lääkärin tulisi tutkia.

Voit tilata ilmaisen näytteen DryNitesin kotisivuilta ja lukea lisää yökastelun hoitokeinoista.